Dynaaminen osaamisidentiteetti rikastaa ymmärrystä osaamisesta

Työ ja osaaminen on jatkuvassa muutoksessa: ihmisten työurat moninaistuvat ja alanvaihdokset sekä ura- ja tehtäväsiirtymät lisääntyvät esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä. Myös tulonlähteet moninaistuvat ja tarvitaan uudenlaisia, osaamisyhdistelmiä hyödyntäviä verkostoja. Muutosten myötä myös jatkuvan oppimisen tarve lisääntyy. Tarvitaan nykyistä enemmän pohdintaa siitä, miten osaaminen merkityksellistyy yksittäistä ammattia laajemmin osana – ja osaksi – yksilön elämän kokonaisuutta, … Lue lisää

Vahvuuksien johtaminen osana positiivista johtamista

Tutkimukset osoittavat, että vahvuuksilla on suuri merkitys yksilöiden hyvinvoinnille eri elämänalueilla.  Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen on yhteydessä mm. optimismiin, toiveikkuuteen, resilienssiin eli muutosjoustavuuteen sekä itseluottamukseen (psykologinen pääoma); terveyteen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen eri elämänalueilla; myönteisiin sosiaalisiin suhteisiin; sisäiseen motivaatioon, merkityksellisyyden kokemiseen; vähäisempään stressiin ja sairauspoissaoloihin, parempaan suoriutumiseen työssä ja opinnoissa, sekä työpaikoilla parempaan työn laatuun ja … Lue lisää

Vahvuuksien avulla kohti syksyn tavoitteita!

100 kysymystä™ kortit ovat Meri Hirvosen suunnittelemat kysymyskortit, jotka tukevat ja ohjaavat voimakehän käyttöön. Korteissa on 10 kysymystä kustakin vahvuuden lajista sekä 40 yleistä kysymystä. Kortteja on mahdollista tilata myös ilman lisenssiä sivulta  100 kysymystä™ -kortit – Vahvuuttamo (voimakeha.fi) 100 kysymystä™ -kortteja voi käyttää moneen eri tilanteeseen ja harjoitukseen, esimerkkinä ryhmäytyminen, toisiin tutustuminen sekä tapahtumien … Lue lisää

Vahvuuksien voima työelämässä

”Minulla on työssäni päivittäin mahdollisuus tehdä asioita, joissa olen hyvä.” Gallup-organisaation 10 000 liiketoimintayksikköä käsittävän meta-analyysin mukaan tuottavuus, työntekijöiden sitoutuminen sekä asiakasuskollisuus olivat keskimäärin 40 % parempia niissä toimintayksiköissä, joissa työntekijöillä oli mahdollisuus hyödyntää parhaita vahvuuksiaan (ks. kuva alla). Toisen tutkimuksen mukaan työntekijä, jonka esihenkilö tunnistaa tämän vahvuuksia ja joka voi työssään hyödyntää vahvuuksiaan, kukoistaa 18 … Lue lisää

Vahvuuksilla vaikuttavaa johtamista

Tutkimukset osoittavat, että vahvuuksilla on suuri merkitys yksilöiden hyvinvoinnille eri elämänalueilla.  Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen on yhteydessä mm. optimismiin, toiveikkuuteen, resilienssiin eli muutosjoustavuuteen sekä itseluottamukseen (psykologinen pääoma); terveyteen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen eri elämänalueilla; myönteisiin sosiaalisiin suhteisiin; sisäiseen motivaatioon, merkityksellisyyden kokemiseen; vähäisempään stressiin ja sairauspoissaoloihin, parempaan suoriutumiseen työssä ja opinnoissa, sekä työpaikoilla parempaan työn laatuun ja … Lue lisää

Laaja-alainen VOIMAKEHÄ®-vahvuuskartoitus

Vahvuuksiaan hyödyntävä työntekijä kukoistaa jopa 18* muita todennäköisemmin, ja jäsententä vahvuuksia hyödyntävä tiimi kokee parempaa työn imua, innostusta ja toimii tuloksellisemmin. Vahvuuksien johtamiseen päästään kuitenkin vasta, kun ymmärretään, mitä vahvuudet ovat ja miten niitä voi tunnistaa ja jäsentää sekä tietenkin kun kartoitetaan jokaisen tiimiläisen vahvuudet. VOIMAKEHÄ®on tutkimusperustainen, tutkittu ja kotimainen ammattipedagogien ja tutkijoiden kehittämä menetelmä … Lue lisää

Tulevaisuuden työelämätaidot – taitoja vai jotain muuta?

TOP-10 taidot tulevaisuuden työelämässä! Uudistu tai katoa – mitkä ovat tulevaisuuden tärkeimmät työelämätaidot? Tulevaisuuden työelämätaidot haltuun jo tänään! Jokainen meistä on varmasti törmännyt listauksiin tulevaisuuden tärkeimmistä työelämätaidoista. Yksi viimeisimmistä on World Economic Forumin TOP-10 listaus (kuva alla), joka perustuu foorumin The Future of Jobs -raporttiin. Koska nämä listaukset nousevat säännöllisin väliajoin mediaan ja keskusteluihin, haluan … Lue lisää

Työskenteletkö sinä voimavyöhykkeelläsi?

Positiivinen psykologia on tuonut vahvuudet kouluihin ja työpaikoille sekä osaksi erilaisia valmennusohjelmia ja itsensä kehittämistä. Tarkalleen ottaen kysymyksessä ovat 24 luonteenvahvuutta (character strengths), jotka perustuvaan kuuteen universaaliin hyveeseen (Peterson & Seligman, 2004). Luonteenvahvuuksien taustalla on vankka tieteellinen tutkimustyö, syvällinen teoria ja tarkka kriteeristö. Esimerkiksi kaikki vahvuudet ovat itseisarvoisesti hyviä, moraalisesti arvokkaita eikä niiden käyttö sorra … Lue lisää

VOIMAKEHÄ®- löydä omat vahvuutesi

Vahvuuksilla on valtava voima työelämässä! Tutkimukset osoittavat, että kun ihminen voi hyödyntää vahvuuksiaan, hän kukoistaa työssä jopa 18 kertaa muita todennäköisemmin (Hone et al., 2015). On todettu, että vahvuuksien hyödyntäminen on yhteydessä muun muassa itsetuntoon, hyvinvointiin eri elämänalueilla, terveyteen, hyvään elämään (eudaimonia) ja merkityksellisyyden kokemiseen (esim. Wood et al., 2011). (Lue lisää kirjoituksestani Vahvuuksien voima … Lue lisää

Vahvuuksien johtaminen: Yksilön ja tiimin laaja-alaisten vahvuuksien kartoittaminen

Tutkimukset osoittavat, että vahvuuksilla on valtava voima yksilöiden hyvinvoinnille eri elämänalueilla. Vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen on yhteydessä mm. optimismiin, toiveikkuuteen, resilienssiin eli muutosjoustavuuteen sekä itseluottamukseen (psykologinen pääoma); terveyteen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen eri elämänalueilla; myönteisiin sosiaalisiin suhteisiin; sisäiseen motivaatioon, merkityksellisyyden kokemiseen; vähäisempään stressiin ja sairauspoissaoloihin, parempaan suoriutumiseen työssä ja opinnoissa, sekä työpaikoilla parempaan työn laatuun, asiakastyytyväisyyteen ja … Lue lisää